Psykologi kello 14 reikäleipä.

Puhuttiin rakkaudesta ja siitä, miltä tuntuu olla rakastettu ja miltä tuntuu rakastaa.
Puheenaihe lähti minulta, vaikka olisi oikeastaan ollut tärkeämpiäkin puheenaiheita. Mutta. Kesän ja minun ja M:n uuden alun kunniaksi.

M tekee mut toisaalta hyvin onnelliseksi. Toisaalta taas koen tietynlaista haikeutta. En tiedä miksi. Pelkään, etten oikeasti, sisimmässäni rakasta M:aa tarpeeksi. Välillä tuntuu siltä, että olisin hänen kanssaan vain siksi, että minulla olisi joku huolehtimassa minusta. Sillä sitähän se alunperin kai oli E:kin kanssa. E piti minusta huolta, kunnes hän sitten lopulta heitti vitsillä, että meillä voisi kuvitella olevan vaikka vakituinen suhde. Ja tsädääm, siksihän se muuttui lopulta.

M tosin oli heti asiassa. Se heti tiesi, että haluaa olla mun kanssani. Ja se oli niin outoa. Enkä osannut silloin kuvitella itseäni toisen pojan kanssa. Enkä ainakaan M:n kanssa, johtuen sen silloisesta varsin punkkarimaisesta ulkonäöstä, joka tosin oli silloin enemmän kuin punkkarimainen. (Nyt se on onneksi vähän rauhoittanut ulkonäköään enemmän suuntaan "asiallinen" ja "normaali", tosin se on vielä kaukana normaalista, koska kyllä se letin väri yhä vaihtelee lähes viikottain mustasta kirkkaan keltaiseen, riippuen millä fiiliksillä äijä on liikenteessä.)
Ja kun mä taas itse olen.. joku entisen gootin ja rokkarin epämääräinen sekoitus. En mä osaa luonnehtia itseäni miksikään enää. Enkä oikein edes yritä kuulua mihinkään genreen. Toisin kuin E:n aikoina, kun olin olevinani mikälieblackmetalistigoottiturhake. Hah. E tosin yllytti mua. Tee sitä ja osta se, näyttäisit siinä hyvältä. Ja minä tein kuten se sanoi, hain hyväksyntää silloin ja haen vieläkin.
Mutta takaisin rakkauteen.

Enkä mä ole enää edes varma, että puhunko mä rakkaudesta vai onnellisuudesta. Rakastanko mä M:aa? Musta ajatus siitä, että sille kävisi jotain tuntuu niin pelottavalta ja ahdistavalta. Mutta ajatus suhteen loppumisesta taas tuntuu ahdistavalta myös, mutta se ahdistus tuntuu sellaiselta, että pääsisin sen ylitse kyllä. Olenhan mä jo kerran päässyt.
Mutta onko se tosiaan niin, että M tekee mut vain onnelliseksi? Että mulla on vain joku, joka pitää musta huolta? Joku, joka rakastaa mua ja antaa mulle hyväksyntää?
Mutta annanko mä itse mitään takaisin. Rakastanko mä oikeasti. Välitänkö mä oikeasti. Teenkö mä M:aa onnelliseksi.

Mua pelottaa nää ajatukset. Sillä jos tää kaikki onkin ikään kuin turhaa, jos mä en oikeasti välitäkään M:sta yhtään. Se pelottaa.
Mutta toisaalta, olisiko meillä intiimejä hetkiä, jos mä en välittäisi oikeasti?

Mitä on rakkaus?
Miten se määritellään?

M <3

Sadness involved my heart,
not being able to love you.

Confusion overpowered my head,
not knowing what to do about us.

All I wanted was you, with me.
Forever in my heart...