Ahdistuskohtaus + psykoosi

helvetti alkoi puoli kolmen aikoihin aamuyöllä. mä kuulin ne äänet. ne puhu mulle. mä olin hereillä. kävin oksentamassa vessassa. pelkäsin, että mutsi kuulee. otin lääkkeitä. yritin nukkua. ne äänet ei jättäneet mua rauhaan. alko ahistaa. hyperventtiloin ja olin varma, että saan sydänkohtauksen ja kuolen. kävin herättääs äidin. se antoi mulle diapamia. otin sen. istuin sen kanssa keittiössä ja yritin rauhottua, hengittää.
kuulin ääniä. puhetta. ampiaisia. tappelevan miehen ja naisen. jotain outoja, ei ihmisiin yhdistettäviä ääniä.
oksensin toisen kerran. mutsi alko huolestumaan.
kävelin ympäriinsä asunnossa. mulla oli paha olla. halusin nukkua, väsytti saatanasti, mutta ne äänet häiritsi ja se, että mmmulla oli fyysiesti paha olo. oksetti aivan tajuttomasti. oksensinkin. kuten kerroin.
äiti sanoi soittavansa sairaalaan. löin sitä.
se säikähti ja sulkeutui makuuhuoneeseensa.

mä itkin. kuuntelin niitä ääniä ja itkin. ne sopotti jotain siitä miten mä olen paha ihminen ja miten mun pitäis tappaa itteni. lääkkeitä. suurimman osan mitä löysin, vedin naamaan. tosin melkoklailla turhaan, oksensin pian sen jälkeen taas.
sitten mä näin kun äidin makuuhuoneen oven alta tuli verta. tai niin mä ainakin kuvittelin silloin yöllä. potkin ovea, huusin.

ampiaisia. niitä oli joka paikassa. ahdisti. hyperventtiloin. pian joku yritti meidän ovesta sisään. soitti kelloa. äiti ryntäsi huoneesta avaamaan.

ja niin meikäläinen oli taas kerran aamuyöllä päivystyksen kautta osastolla. oksensin vielä muutaman kerran sairaalassa.
pääsin kotiin aamulla, kun kaikki oli taas kutakuinkin okei.

lääkärin vika, lääkkeitä ei olisi pitänyt mennä rukkailemaan suuntaan eikä toiseen. mutta olivat kuulemma liian raskaita mulle, mun elimistölle.
niin tai näin.

mua väsyttää tolkuttomasti. hävettääkin mun sekoilu. inhottaa olla tällainen vajavainen.