It's english now.

So yep. It's english now. Feels quite strange to write in foreign language. And my head has filled with emptiness because of the chance of languages. Heh.

Soooooooo.. today. Nothing interesting. I was hanging on city center earlier today. Drunk cup of coffee on some café. And then I go to library and there I came at home.

M called later afternoon about our confused relationship. We talk hour and half. But anything didn't get clearier. I don't understand why he keep in touch with me if he hates me. (He had said that he hates me.) So yeah.. quite confusing.

I sitting here and listening music. Loneliness stalking me on corners of my room. Silence would be worser thing, thought.
I have ruined my life. And myself. But.. here we come, slowly, but coming still. I lift myself up from this shitty thing that I have called my life. It takes time, but I do it.

As I say, my head is empty. So, this is quite short entry. I might need accustom this before I could write anything depth.

What if I start to write in english?

Harkitsen alkavani kirjoittaa blogiani englanniksi.

Varautukaa siis mahdolliseen kielen muutokseen.

Itsellenihän se ei tuota ongelmia, itsellenihän siitä ei ole mitään vaivaa.

Puolesta vai vastaan?

Minulla on sielunkumppani.

Link sanoo:
im mortally tired. this world is sick. ppl care just children that have cancer or some other illness. but never ever they wont see me or ppl like me. never they would not open their eyes and look how badly im broken inside. depression is a curse. no one never say any encouraging word for you. ppl treat me like i was choose this on my own! depression is illness that could kill. as cancer...

Link sanoo:
BUT the different is there that depression is mentally disease unlike cancer. you couldnt never ever prove to anyone that you really are sick and you really need help. cancer - you dont need prove anything. the illness prove itself coz its physically noticeable.

Link sanoo:
btw, do you SI'ing?

Severi sanoo:
SI'ing? What that means?

Link sanoo:
self-injuring.

Severi sanoo:
Aa. And yes, I self-injuring myself. Nowadays not so often as year(s) ago.

Link sanoo:
ok. im SI'ing myself since i was 13 y.o. now as often as then. so almost everyday.

Link sanoo:
but no one was ever think that i might have serious problems. they just think that i try to beg some attention. it hurts when ppl treat me like this. im not a monster, lunatic or anything. i just feel very bad.

Severi sanoo:
I know the feeling.

Link sanoo:
you are like me. lonely and accused, and also mentally decay. but still you have good sense of humor and will to fight your way out this blackness. you got my respect, mate.

Severi sanoo:
Well.. I feel myself very confused right now. Thanks your words, I put them deep in my heart, so I don't forgot them.

Link sanoo:
i hope you could put me in your heart. may be then i would not be so lonely anymore. and i promise i would not hurt your heart!

Severi sanoo:
Now I'm embarassed. : D Blushing, because of your words.

Link sanoo:
haha.

Severi sanoo:
But my heart is reserved for another guy. If he would ever come back.

Link sanoo:
thats okay. i could still be your soulmate. and you could me my soulmate.

3 pss popkornia
5 leipää
pizza
1 l coca-colaa
3 grillimakkaraa
2 levyä suklaata
1 l vaniljajäätelöä
1 l mansikoita

--> oksensin

Ahdistuskohtaus + psykoosi

helvetti alkoi puoli kolmen aikoihin aamuyöllä. mä kuulin ne äänet. ne puhu mulle. mä olin hereillä. kävin oksentamassa vessassa. pelkäsin, että mutsi kuulee. otin lääkkeitä. yritin nukkua. ne äänet ei jättäneet mua rauhaan. alko ahistaa. hyperventtiloin ja olin varma, että saan sydänkohtauksen ja kuolen. kävin herättääs äidin. se antoi mulle diapamia. otin sen. istuin sen kanssa keittiössä ja yritin rauhottua, hengittää.
kuulin ääniä. puhetta. ampiaisia. tappelevan miehen ja naisen. jotain outoja, ei ihmisiin yhdistettäviä ääniä.
oksensin toisen kerran. mutsi alko huolestumaan.
kävelin ympäriinsä asunnossa. mulla oli paha olla. halusin nukkua, väsytti saatanasti, mutta ne äänet häiritsi ja se, että mmmulla oli fyysiesti paha olo. oksetti aivan tajuttomasti. oksensinkin. kuten kerroin.
äiti sanoi soittavansa sairaalaan. löin sitä.
se säikähti ja sulkeutui makuuhuoneeseensa.

mä itkin. kuuntelin niitä ääniä ja itkin. ne sopotti jotain siitä miten mä olen paha ihminen ja miten mun pitäis tappaa itteni. lääkkeitä. suurimman osan mitä löysin, vedin naamaan. tosin melkoklailla turhaan, oksensin pian sen jälkeen taas.
sitten mä näin kun äidin makuuhuoneen oven alta tuli verta. tai niin mä ainakin kuvittelin silloin yöllä. potkin ovea, huusin.

ampiaisia. niitä oli joka paikassa. ahdisti. hyperventtiloin. pian joku yritti meidän ovesta sisään. soitti kelloa. äiti ryntäsi huoneesta avaamaan.

ja niin meikäläinen oli taas kerran aamuyöllä päivystyksen kautta osastolla. oksensin vielä muutaman kerran sairaalassa.
pääsin kotiin aamulla, kun kaikki oli taas kutakuinkin okei.

lääkärin vika, lääkkeitä ei olisi pitänyt mennä rukkailemaan suuntaan eikä toiseen. mutta olivat kuulemma liian raskaita mulle, mun elimistölle.
niin tai näin.

mua väsyttää tolkuttomasti. hävettääkin mun sekoilu. inhottaa olla tällainen vajavainen.

Psykologiaa.

1. TILA JOTA TAVOITTELEE TAI TAVOITTEIDEN MÄÄRITTÄMÄ KÄYTTÄYTYMINEN
Kärsii hyljeksimiensä epämieluisien asioiden vaikutuksista ja vastustaa
voimakkaasti niitä. Haluaa vain jätettävän itsensä rauhaan.

2. TILA JOSSA ON TAI NYKYTILANTEESEEN SOPIVA KAYTTÄYTYMINEN.
Etsii mahdollisuutta ilmaista itseään herkässä ja intiimissä ilmapiirissä, jossa
esteettisyyttä tai tunteellista herkkyyttä voi suojella ja kasvattaa.

3. ESTETYT TILAT TAI EPÄSOPIVA KÄYTTÄYTYMINEN NYKYTILANTEESSA.
Halukas tunne-sitoutumiseen ja kykenee saamaan tyydytystä seksuaalisesta
aktiviteetista.

Ahdistuu jos hänen tarpeitaan ja halujaan väärinymmärretään ja tuntee ettei ole
ketään johon turvautua ja luottaa. Itsekeskeinen ja siksi helposti loukkaantuva.

Yrittää rauhoittua ja selvitä yli-levottoman jakson jälkeen, haluton ja voimaton.
Muuttuu ärtyisäksi jos ei saa tarvitsemaansa lepoa ja rauhaa.

4. STRESSIN LÄHTEET.
Paineita seurauksena pettymyksestä joka johtanut kiihtymiseen.
Toteutumattomat toiveet aiheuttaneet epävarmuutta ja pelkoa. Tarvitsee
turvallisuudentunnetta ja uusien pettymysten välttämistä. Pelkää sivuuttamista tai
aseman ja maineen menettämistä. Uskoo ettei tulevaisuus tuo parannusta
tilanteeseen. Tämä negatiivinen asenne tekee vaatimukset liioitelluiksi ja
kieltäytyy järkevistä kompromisseista.

5. NYKYINEN ONGELMA.
Disappointment and the fear that there is no point to formulating fresh goals have led to anxiety, emptiness and an unadmitted self-contempt. His refusal to admit this leads to his adopting a
head-strong and defiant attitude.

Depleted vitality has created an intolerance for any further stimulation, or demands on his resources.
This feeling of powerlessness subjects him to agitation and acute distress. He reacts by considering that he has been victimized, and insists - with indignation, resentment and defiance - on being given his own way.

1. Musta 2. Sininen 3. Harmaa 4. Violetti 5. Punainen 6. Vihreä 7. Ruskea 8. Keltainen
1. Musta 2. Sininen 3. Violetti 4. Vihreä 5. Harmaa 6. Ruskea 7. Punainen 8. Keltainen

http://www.axlife.com/persoonallisuustesti/testi.html

Kamppi on vaarallinen paikka. Siellä törmää tuttuihin väistämättä.
Näin M:n tänään. Olin sen kämpilläkin. Puhuttiin spelttikeksien ja teen voimalla tilanteestamme. Eikä lapsellisesti puhuttu, vaan keskusteltiin vakavasti, kuin aikuiset ainakin.
Ollaan nyt puheväleissä. Jos se jotain merkitsee.
Ei se paljoa ole, mutta ehkä tarpeeksi.

Tunnen toivovani liikoja, odottavani, vaativani liikaa M:lta.
JOS se ei haluakaan antaa mulle anteeksi, ei haluakaan oikeasti olla missään väleissä mun kanssani, mutta haluaa silti puhua kaiken selväksi?

ÄÄÖÄÖÄÄÖÄÖÖÄÖÄÄ. Mä en kestä.

I'm here without you baby but you're still on my lonely mind..

Joskus tunnen itseni perin yksinäiseksi. Etenkin silloin kun mietin kuolemaa.
Niin monta rakasta, tuttua ja vähemmän tuttua on mennyt oman käden kautta tai sairauden syömänä.
Minä itse olen silti yhä täällä. Jotenkin kummallisesti.. yhä tässä.
Loppujen lopuksi uskon elämän olevan hyvä asia. Tiedän oikeasti haluavani elää, olla olemassa. Olla olemassa kaikesta vittumaisuudesta huolimatta. Kaikesta siitä, mitä on joskus tapahtunut. Kaikesta siitä huolimatta, joka teki minut tällaiseksi.

Puhun taas itsestäni, valitettavasti.

Juttelin E:n kanssa tänään. Teki hyvää puhua sen kanssa, tällä kertaa tosin hieman järkevämmässä mielentilassa kuin viimeeksi, mutta silti. Jotenkin salaisesti kaipaan sitä aikaa sen kanssa. Sitä kaikkea yhteistä sen kanssa. Mutta tiedän, etten saa sitä takaisin. En nyt, en koskaan. Ja hyväksyn sen, mutta ei se ikävää poista, siltikään.

Olen ajatellut Mikaa enemmän kuin muuta, tänäänkin. Toivonut, että saisin rohkeutta soittaa. Tai että se voisi soittaa minulle. Tajuaisi, kuinka tärkeä on puhua ja viimeistellä asiat.
Joskus toivoisin, että olisi joku vielä yhä antamassa turpaan, etten erehtyisi liian itsevarmaksi ihmiseksi. Vaikkakin - mitä se auttaisi? Joutuisin esittämään kestävämpää kuin oikeasti olenkaan. Tässä vaiheessa se menisi jo pahoinpitelyn puolelle, ei sillä, etteikö olisi mennyt jo vuosia sitten. Mutta nyt ehkä olisin kyllin viisas tekemään siitä ilmoituksen, sen sijaan, että pelkästään ajattelisin sen olevan minulle ihan oikein - että olisin ansainnut sen.

Ja taas saapuu hiljaisuus - hetki, jolloin en tiedä, mitä sanoisin ja unohdun istumaan silmät kiinni ja kuuntelemaan taustalla soivaa 3DD:tä. Jotain, jonka voimalla lohdutin itseäni viimeeksi, kun en ollut M:n kanssa yhdessä. Ja helvetti, taas M. M siellä ja M täällä ja M mun päässä. Lähde jo hittoon, kun et takaisin aio kuitenkaan tulla.

Everything I know, and anywhere I go
It gets hard but it won't take away my love
And when the last one falls, when it's all said and done
it gets hard but it won't take away my love

Jaksaako vai ei? Vammasta. Ikävä. Kaikki.
T U L E takaisin, kuuletko, TULE takaisin.

Et sä kuule, kyllä mä sen tiedän. Mutta ei mua mikään silti estä huutamasta yöhön.
Mutta en nyt kuitenkaan viitsi huutaa, ettei naapurit herää. Ne ei kuitenkaan tykkää mun epätoivoisesta mölinästä.

...hankalaa kun ei tiedä minne mennä ja kenen syliin on luvallista mennä.. ja ennen kaikkea, odottaako sinua vai eikö odota..

Toivontäytteinen sunnuntai.

Ehkä mä sittenkin selviän tästä kaikesta, EHKÄ mulla on mahdollisuus jatkaa elämää.
Ilman M:aa. Ehkä.

Olen tavannut ihmisiä, uusia ihmisiä, niin netissä kuin ihan livenäkin. Tehnyt asioita, jotka lievittää tuskaa, jonka olen itse saanut aikaan itsessäni.. Ja M:ssa. Toivon sydämeni pohjasta, että se jotenkin kummallisesti pystyisi antamaan anteeksi ja tulemaan takaisin. Tajuan kuitenkin, että mun on tehtävä helvetisti töitä sen eteen, että meidän suhde tulee joskus ees olemaan kaveritasolla. Niin paljon on tehtävä. Enkä todellakaan ole mikään ihmissuhde-ekspertti, en lue ihmisiä kuin avointa kirjaa. En aina edes ymmärrä itseäni, sitä miksi teen jotain, vaikka ei pitäisi.

Istuskelen koneella. Lähden kahdeksalta lenkille. Pakko mennä. Tahdon mennä. Selvittämään ajatuksiani.
Olen mesessä, juttelen K:n ja J:n kanssa. Sekä tekstailen yhden toisen J:n kanssa. Tuntuu pitkästä aikaa hyvältä olla yhteydessä ihmisiin, etenkin K:an, jonka kanssa tunnen juttelevani muutenkin liian vähän.
Tekstari-J on uusi tuttavuuteni, joku varsin nuori tyttö, joka hakee(?) minulta jotain "lohtua" elämänsä harmauteen. Sinällään ymmärrän hyvin - hain minäkin joskus lohtua toisilta ihmisiltä. Sellaisilta, jotka eivät oikeasti kyenneet minua auttamaan.
Mese-J on myöskin toinen uusi tuttavuuteni, 24 v. heteromies, joka jotenkin hassulla tavalla ymmärtää minua ja jonka kanssa tunnen jotenkin oudosti olevani samalla aaltopituudella. Ollaan toistaiseksi jutusteltu kaikesta mahdollisesta mitä mieleen on juolahtanut. Jotain mitä en ole ennen kenenkään kanssa tehnyt.

Pitäisi soittaa E:lle ja kertoa, että mitä päässäni liikkuu ja kysellä M-rintamasta. Mitään uutta tuskin on, mutta ei saa lakata toivomasta. Kumpa vaan saisin selvitettyä tämän kaiken, vaikka ei tässä paljoa selvittämistä olekaan. Minä mokasin. Mutta mitä voin tehdä korjatakseni virheeni?
En tiedä. Pystyn ja en pysty kuvittelemaan, miltä M:sta on mahtanut tuntua, kun olen särkenyt hänen luottamuksensa. Ja sen kaiken, mitä meillä oli.

Sen kaiken, mitä nyt suunnattomasti kaipaan. Mutta tiedän sen, että nyt on mentävä eteenpäin. Annettava ajankulua ja tehdä tehtävänsä - aikahan parantaa haavat.
Ehkä M:kin on jossain vaiheessa valmis keskustelemaan asiasta kunnolla. Ehkä. Ja jos ei - niin ymmärrän hyvin. Mutta mun ei pidä jäädä odottamaan sitä ja rypemään itsesäälissä. Ei todellakaan. Siirryn eteenpäin, M on valmis sitten kun on.

S soitti tänään. Kysyi mitä kuuluu! Oli tavattoman helpottavaa saada jutella hänen kanssaan. Vaihtaa kuulumisia. Suruja tosin oli hänelläkin, mutta sanoin, että kyllä niistä selviää. S sanoi, että tuska on voimavara, jota pitää vain osata käyttää oikein. Välillä sattuu ja välillä masentaa - se on elämää ja vain ponnistelemalla eteenpäin siitä selviää.
Jotenkin niin hämmentävää kuulla joltain itseään nuoremmalta jotain viisasta. Mutta joo.

Nyt olis se lenkki kohillaan. Kellokin on kahta vaille tasan kahdeksan.

Kiitti ja kuitti

" - Keijo "

Hyvää huomenta

Aika ottaa itseään niskasta kiinni, kirjoittaa jotain muutakin kuin epätoivoa.
Jotain muuta...

Mitä olen tehnyt?

Ikävöinyt. Ikävöinyt niin suunnattomasti. Iltaisin on ollut paha olla - olen itkenyt, kävellyt edes takaisin ja istunut ja tuijottanut M:n kuvaa, niin säälittävältä kuin kuulostaakin.

Yhtenä iltana istuin puhelimen kanssa M:n numero esillä ja tärisin, koska olisin halunnut soittaa, mutta en uskaltanut. Enkä uskalla vieläkään.

"Ei haittaa, jos pidät nekrofiliasta."

"Mutta haittaisiko sinua jos hoitelisin itseni samalla kun esim. katselisin kuvaasi?"

Mikään ei saa tehokkaammin sanattomaksi.

Voi itku mun sairasta elämääni.

Take my life.

Take it.

Take it NOW.

Elämä on helvettiä.

M Ä E N J A K S A T Ä T Ä !!

Juoksen kunnes sydän pysähtyy.

Joka ikinen sekuntti, minuutti, tunti en ajattele mitään muuta kuin M:a ja sitä, kuinka tekoni mahtoi loukata häntä. Hänen tunteitaan. Jos hän kerran merkitsee minulle maailmaa, kaikkea, miksi annoin tapahtua näin?
Tietty me ollaan tapeltu paljon ja eniten minun ongelmieni takia. M sanoo totuuden, tiedän sen, mutta en kykene aina uskomaan sitä. M sanoo, ettei minussa ole vikaa, mutta itse näen sen suurimman vian, kun katson peiliin. M ei tiedä kaikkia ajatuksiani, eikä oikeastaan kukaan muukaan.
Olen sairas ihminen, olen aina ollut. Henkisesti lähinnä. En tiedä, että miksi minulle kävi näin. Miksi minusta tuli tällainen.
Kiusaamisen, alkoholisti vanhemman ja ainaisen väkivallan takia? En usko. Ehkä niillä on ollut vaikutuksensa asiaan, en sitä kiellä. Mutta uskon, että suurin syy on minussa.

Olen antanut periksi. Luovuttanut. Lakannut yrittämästä.

Ehkä olisi aika ottaa takaisin se virhe. Alkaa yrittämään, panostamaan tosissaan elämääni. Tiedän, etten voi, enkä haluaisikaan, elää näin lopunikääni. Työstän asioita mielessäni ja työstän niitä psykan kanssa. Menneitä kokemuksia, joiden en ole tajunnut vaikuttavan elämääni vieläkin.

Ehkä tää kaikki on joskus kunnialla ohi.
Ehkä mä olen joskus normaali ihminen.
Ehkä joku vielä joskus avaa sydämensä mulle.
Vaikka mä teen virheitä.

Ehkä joskus.

Nyt pitäisi keskittyä kuitenkin tähän hetkeen. Siihen, että pystyisin edes puhumaan M:n kanssa tapahtuneesta.

Tears in to wine.

Tappelua tappelun perään M:n kanssa. Lopulta se sanoo, että ei halua enää olla mun kanssa.

Tulen kotiin. Tappelen mutsin kanssa taas.

Mutsi huutaa ja raivoaa aikansa. Antaa lopulta olla.

Istun huoneeni lattialla. Voimattomana, luovuttaneena.

Olen jotenkin hukassa. Kadonnut. Menettänyt ihmisyyteni, merkitykseni. Pelkkä tyhjä kuori.

Jossakin mieleni syvyyksissä tunnen kivun, tuskan, epätoivon, ikävän.

On niin sanoinkuvaamattoman paha olla. Kukaan ei ymmärrä. Ei pysty kuvittelemaan, miltä musta tuntuu.

Enkä minä osaa kertoa.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan itken.

En tiedä mitä tekisin nyt. Minne menisin. Miksi menisin. Kaikki on niin samantekevää.

Itken.

Toivon, että joku jaksaisi olla tukenani nyt. Olisi joku, jolle soittaisin.

J, K, K, T, A, I, I, M, M, M, L, L, S, O... E.
E:lle soittaisin. Soitinkin.

Se kuunteli, kun minä änkytin, itkin, niiskutin, ruikutin jotain epämääräistä kaikesta tapahtuneesta. Siitä, miten "vahingossa" menin sänkyyn sen tytön kanssa ja miten M:n kanssa meni poikki. Ja miten olen niin sekaisin, että en tiedä, mitä tekisin ja että mieleni tekisi tappaa itseni tai satuttaa jotenkin itseäni ja että tappelin taas mutsin kanssa, joka sekään ei jaksa minua. Ja sitä rataa.

E kuunteli hiljaa. Puhui vähän, mutta oikeita sanoja. Jotain sellaista, mistä tajusin sen ymmärtävän, tai jos ei nyt ymmärtävän, niin ei ainakaan tuomitsevan suoraan. Heti. Tai vaikka olisi tuominnutkin, niin ei se sitä ainakaan näyttänyt.

"Anna M:lle aikaa rauhoittua, kyllä te vielä asiat kuntoon saatte."

Mä en kestä itseäni. Siltikään.

M jätti mut.

MUN ON NIIN VITUN PAHA OLLA!

Jos kaiken itse pilaa, on turha olla pettynyt.

Mä en ole tän elämän arvonen.

Vitun vitun vittu.
Älä ikinä tappele rakkaimpasi kanssa.
Älä ainakaan ikinä juo sen jälkeen päätä täyteen.
Äläkä ainakaan petä kenenkään randomin teinihuoran kanssa.
Oli niin saatanan kiva herätä jostain mestoilta jonkun sohvalta jonkun tuntemattoman tytön/naisen vierestä. Alasti vieläpä. Ja etenkin kiva, kun joku, kämpän omistaja(?), tuli vihjailemaan, että meillä oli ollut aikamoinen meno yöllä.
Etenkään kun en itse muista tapahtuneesta mitään.
Mutsi oli soitellut.
M oli soitellut.
67 vastaamatonta puhelua.
44 saapunutta viestiä.
Vitun vittu, tosiaan.
Miten mä tän ikinä selitän kenellekään?

Maksalaatikkoa, suklaakeksejä ja kortsuja.

Miksu pyysi mua käymään kaupassa matkalla heille. Ostoslista näytti siltä, että kaivattiin popkornia, Kazanille maksalaatikkoa ja suklaakeksejä.

Popkornia _en_ löytänyt mistään. Voi olla, että hain jostain vääriltä hyllyiltä tai jotain. Mutta en nyt kuitenkaan löytänyt niitä mistään. Suklaakeksit ja maksalaatikon kyllä löysin. Ja paketti kortsujakin eksyi mukaan.

Kyllä ihmisillä oli taas tuijotettavaa, kun minä tungin itseni kassalle näine varsin outoine ostoksineni. Todella romanttinen ilta luvassa.. kyllä joo.

Ei se tuijottelu tällä kertaa sentään niin pahaa ollut, kun silloin kun ostettiin M:n kanssa yhdessä kortsuja ja seistiin käsi kädessä vielä kassajonossa. Oi voi. Se oli kyllä ahdistavin ja noloin kerta kaupassa ikinä.

Toisinaan toivon, että seurustelisin vielä tytön kanssa. Olisi niin monet asiat paljon helpompia silloin. Tai no, helpompia ja helpompia.

En ole vieläkään varma, että olenko M:n kanssa onnellinen. Tai voinko edes ylipäätään olla kenenkään kanssa onnellinen.
En tiedä, voinko olla onnellinen edes itseni kanssa. Niin kummallinen kuin olenkin.

Hyviksi asioiksi pitäisi tällä hetkellä laskea se, etten ole viiltänyt pahemmin. En ole yrittänyt kontrolloida syömistäni, vaikka silti olen liikkunut varsin paljon, mutta se ei haittaa, niin kauan kuin syön asiallisesti. Lääkkeet olen yrittänyt ottaa ajallaan, mutta ei sekään aina ole ihan onnistunut.

Terapia jatkuu, mutta antaa sen jatkua.

Didii.

Ja nyt istun M:llä.
Puhuttiin sen kanssa tänään rakkaudesta.
Mietittiin, että kuinka paljon me rakastetaan toisiamme.
M sitten heitti, että se rakastaa mua enemmän kuin Jumalaa. Mulle tuli mieleen Sielun Veljien yksi kipale ja M tunnustikin poimineensa lauseen sieltä.
Mutta sinällään kun mietin, niin M:n suusta tuo lause on aika paljon. Sillä se kun on uskonnollinen ihminen, uskoo Jumalaan ja muuhun sellaiseen, niin.. Se, että se rakastaa mua enemmän kuin Jumalaa, on paljon. Jos sitä nyt ihan kirjaimellisesti tarkoittikaan edes.

Muttaah.. pitää syödä nyt jotain, kun on nälkä.
Yöstä tulee varmaan melko kuuma. Haha.